Ravintola Ultima
Helsingin Etelärannassa toukokuussa ovensa avannut ravintola Ultima on jatkoa Finnjävelille. Kokit Henri Alén ja Tommi Tuominen haluavat rikkoa rajoja kokeilemalla, miten kiertotalous sopii ravintolamaailmaan. Kävimme testaamassa Finnjävelin noin vuosi sitten tyttöporukalla. Kokemus jäi mieleen ja heti kun tieto uudesta ravintolasta oli ilmoilla, varasimme pöydän syksylle.
"Ultiman raaka-aineet ovat 90-prosenttisesti suomalaisia. Pyrimme hankkimaan kaiken mahdollisimman läheltä. Raaka-aineemme pystyy jäljittämään. Osan herkuista kasvatamme hyperlokaalisti ravintolassa."
Tarjolla on esimerkiksi sirkkoja, jotka kasvavat ravintolan lampuissa.
Ravintolassa on vertikaalinen kasvihuone, joka toimii hydroponisella kastelujärjestelmällä. Siinä kasvit ottavat ravinteensa mullan sijaan suoraan vedestä. Jo pelkästään meidän pöydästämme löytyi ruukku, jossa kasvatettiin menulta löytyviä sieniä.
Lisää tietoa ravintolasta Ultiman nettisivuilta.
Alkuruokana saimme lisäksi myös rapeaa Etelärannan salaattia, Ultiman dressingiä ja pikkelöityä pähkinää
Kenelle: kokeilunhaluiselle, elämyksien kerääjille
Kenen kanssa: kenen tahansa, sopii erityisesti porukoille ja esimerkiksi ulkomailta tuleville Suomen vierailijoille
Erityistä: Ravintolassa kasvavat sirkat, taideteokset, Kivi ja Tuuli Sotamaan suunnittelemat sisustuselementit
Avoinna: ma–pe 17.30–23.30, la 12:30–16 (huom! vain lounaskattaus lauantaisin)
Osoite: Eteläranta 16, 00130 Helsinki
https://restaurant-ultima.fi/